Koolitutka on ollut chattibotti, joka on palvellut aluksi OH6AD:n irkkikanavalla vuodesta 2016 ja vuodesta 2020 myös meidän monialustaisessa Hamit.fi-keskusteluhuonessa. Se on väsymättä kymmenen vuoden ajan seurannut muutoksia Traficomin julkaisemassa voimassaolevien radioamatöörikutsujen listassa.
Bottimme ei ole menossa mihinkään, mutta on saanut rinnalleen kaksi jämäkkää mediaa niin menneisyydestä kuin tulevaisuudestakin. Nimittäin Teksti-TV:n ja Webin.
Kummankin eteen on tehty jämäkkää tuotekehitystä nykymaailman keinoin keinoälyä kaihtamatta. Lopputuloksena on käyttöliittymä, joka on suorastaan ihanan minimalistinen ja lisäksi myös kunnioittaa yksityisyyttäsi, koska paluukanavaa ei ole. Teksti-TV luonnollisesti on yksisuuntainen, mutta myös toteutettu webbipalvelu on sellainen, että se lataa tietokannan käyttäjän selaimeen kokonaisuudessaan ja käyttäjän tekemiä kyselyitä ei lähetetä lainkaan verkkoon vaan data luetaan selaimen muistissa olevasta SQLite-tietokannasta.
Syytä tälle ei oikeastaan ole muuta kuin sen näyttäminen, että tällaistakin sekoilua voi yhä harrastaa. Ja hauskaa onkin ollut. Lähtien siitä, että Teksti-TV-sivujen lähettämistä varten on täytynyt takaisinmallintaa Ylen Teksti-TV-Editorin käyttämä protokolla ja rakentaa sen pohjalta moderni komentorivityökalu ylettv-cli.
Teksti-TV:stä Koolitutka löytyy sivun Suomen Radioamatööriliiton sivun 590 alasivulta 10, joka tämän jutun julkaisuhetkellä näytti tältä:

Ja tuoreimman tilanteen saa auki tietysti lähimmästä telkkarista tai Teksti-TV:n verkkoversiosta.
Webbisovellus löytyy puolestaan osoitteesta koolit.hamit.fi ja se näytti julkaisuhetkellä tältä:

Lähdekoodiin voi tutustua GitHubissa.
Nauttikaa!
Joel Lehtonen / OH64K / Zouppen