Elokuun puolessavälissä jouduimme vaihtamaan IRC-sillan aiemmasta Twenten yliopiston ylläpitämästä sillasta Suomen Hacklabien liiton Hacklab ry:n ylläpitämään siltaan. Tässä hiukan taustaa muutoksen takaa ja vinkkejä IRC-käyttäjille muutoksen jälkeen.

IRC:stä

IRC on yksi Hamit.fi-keskusteluryhmän viestimistä Matrixin, Telegramin ja WhatsAppin ohella. Kun erityisesti WhatsApp-käyttäjäksi ajaudutaan ympäristön painostuksesta, niin IRC:llä on oma vannoutunut käyttäjäkuntansa. On toki myös mukava tukea alustaa, jolla on jopa 1980-luvulta ulottuva historia, yksi Internetin pitkäikäisimmistä yhä käytössä olevista protokollista.

Tätä kirjoittaessa IRC-käyttäjiä ryhmässä on 20 yhteensä 130:n käyttäjän joukosta.

Miksi muutos tehtiin?

Tähän saakka käyttämämme Twenten yliopiston silta on ns. puppetoiva, eli jokaista käyttäjää vastaa oma IRC-nimimerkkinsä kanavalla. Tämä helpottaa kommunikaatiota ja tämän lisäksi käytössä on ollut IRC-nimimerkkejä vaihtava sovellus, joka on laittanut nimimerkin perään kirjaimen, josta pystyi päättelemään, onko käyttäjä esimerkiksi Telegramista tai WhatsAppista. Näille ihmisille ei pystynyt myöskään lähettämään yksityisviestejä.

Siltaa ylläpitävän Twenten palvelimet ovat eri teknisistä syistä olleet kovan kuormituksen alla. IRC-käyttäjämäärän laskiessa ja Matrixin käyttäjämäärän kasvaessa kymmeniin miljooniin on merkittävä osuus IRC-liikenteestä kulkenut tämän yhden pisteen kautta. Lisäksi kyseinen JavaScriptillä toteutettu silta, matrix-appservice-irc, on todettu hankalasti ylläpidettäväksi ja vikaherkäksi ja siinä on ollut pahimmillaan useamman päivän mittaisia huoltokatkoja.

Viime keväänä Hacklab-yhteisö tarjosi Assembly-tietokonetapahtumalle käyttöön uuden IRC-siltausratkaisun, Heisenbridgen, joka käyttää perinteisempää relaybot-tyyppistä siltausta, jossa IRC:n suuntaan on yksi nimimerkki mutta aiemmista relaybot-silloista poiketen Matrixin suuntaan puppetoiva ratkaisu, eli Matrixin suunnalla jokainen IRC-käyttäjä näkyy omana nimimerkkinään.

Assembly-yhteisössä parannus oli huomatava aiempiin erillisiin siltausjärjestelmiin verrattuna ja kokemuksesta rohkaistuneena päätimme, että otamme sillan käyttöön laajemminkin jossakin vaiheessa tänä vuonna.

Aikataulu kuitenkin nopeutui, kun kamelin selän katkaisi se, että IRC-silta alkoi siivota yli 90 päivää idlanneita käyttäjiä pois ja Telegram-sillan kautta potkut propagoituivat Telegrammiin asti, poistaen parisenkymmentä Telegram-käyttäjää Hamit.fi-ryhmästä. Se oli vielä pientä verrattuna Instanssi-tapahtuman yhteisöön. Monet käyttäjistä siellä olivat seuranneet tiedotusta, mutta eivät kommentoineet mitään, joten huonostihan siinä kävi. Silta kävi heittämässä yhteensä 70 käyttäjää pellolle.

Käyttöönotto

Eli jotakin hyvää, jotakin huonoa. Luotettavuus on tuntuvasti parempi ja järjestelmä yksinkertaisempi, mutta IRC-käyttäjät kokevat tämän tietysti hiukan sotkuisempana kuin edellisen ratkaisun. Matrixia ja muita viestimiä käyttäville kokemus ei muutu.

Käyttöönotto toteutettiin viikolla 33/2022 ja aiheetta poistetut Telegram-käyttäjät saatiin myös pyydettyä liittymään takaisin ryhmään, joten pysyvämpää vahinkoa ei sattunut.

Pari hyödyllistä skriptiä irkkaajille

Nykyinen Heisenbridge tuottaa jonkun verran enemmän roskaa irkkikanavalle, kun viestit tulevat yhdeltä käyttäjältä. Tähän on olemassa kuitenkin keinoja, joilla viestit saa näyttämään selkeämmiltä:

Joel Lehtonen / OH64K / Zouppen